Esteetön tavaroiden siirtäminen

HENKILÖKUNTAMME SIIRTÄÄ TAVARAA JATKUVASTI

Kuljetuspalveluissamme on selkeä työn- ja vastuunjako: Asiakas on vastuussa asunnosta ja kulkuväylien esteettömyydestä, ja kierrätyskeskuksen henkilökunta hoitaa vastaanottotarkastuksen ja kantamisen. Suurten ja / tai hankalasti kannettavien tavaroiden osalta on sovittava erikseen, mistä tai minne työntekijämme ne kantavat. Kellarit ja ullakot sijaitsevat usein vaikeakulkuisissa paikoissa, ja näin ollen kuljetuspalvelumme ei nouda niistä tavaraa.

 

ASUNNON RIITTÄVÄ SUOJAUS

Asiakas on vastuussa siitä, että asunnon irtaimisto ja pinnat on suojattu asianmukaisesti. Kuljetusreitin tulee olla esteetön ja ulko- / työjalkinein kuljettavissa. Esteettömyys tarkoittaa kaiken vahingoittumiselle alttiin ja työtä vaarantavan irtaimen poistoa tavaroiden kuljetusväylältä etukäteen, ja tarvittaessa lattiapinnan suojaamista tavaroiden siirron ajaksi. Suuria huonekaluja siirrettäessä on hyvä tarkastaa etukäteen väylän riittävyys.

 

TAVAROIDEN TARKASTUS

Lahjoitettavien tavaroiden tulee olla esteettömästi arvioitavissa. Esteettömyys tarkoittaa riittävää tilaa, jotta tavaroita voi tarkastella eri puolilta ja tarvittaessa kääntää, ja riittävää valaistusta jotta lahjoitustavaroiden kunto on mahdollista havaita.  Kierrätyskeskuksen henkilökunnalla on aina oikeus kierrätysohjeisiin perustuen päättää mitä tavaraa vastaanotetaan ja mitä tavaraa ei vastaanota.


yes ikoni.png

Huonekalut ja sisustustavarat

Kun tuot huonekalun osiin purettuna: varmistathan, että kaikki ruuvit ja muut pienet osat ovat esim. muovipussissa kiinnitettynä huonekaluun. Jos mahdollista, liitä osien mukaan myös valokuva huonekalusta koottuna. Näin voit merkittävästi helpottaa tuotteen uudelleenkäyttöön ohjaamista.

(Huom. Emme vastaanota purettuja lastulevykalusteita).

Vaatteet, kengät ja tekstiilit

Vaatteet ja kengät sopivat kierrätykseen, jos käyttäisit niitä myös itse. Rikkinäiset, likaiset ja korjauskelvottomat vaatteet tai kengät eivät kuulu kierrätykseen!

 Vaatteet puhtaiksi pestyinä ja lajiteltuina sekä valmiiksi pakattuna suljettuun pahvilaatikkoon tai ”jätesäkkiin”.

Kengät puhdistettuina ja erikseen pakattuna suljettuun pahvilaatikkoon tai ”jätesäkkiin”.

Kodin tekstiilit kuten pitsiliinat, verhot, pöytäliinat, pyyhkeet puhtaiksi pestyinä ja erikseen pakattuna suljettuun pahvilaatikkoon tai ”jätesäkkiin”.

Lasten tarvikkeet

Otamme vastaan ehjiä, kokonaisia, puhdistettuja, siistejä ja turvallisia sekä toimivia lastentarvikkeita.

Harrastusvälineet

Otamme vastaan ehjiä, kokonaisia, puhdistettuja, siistejä ja turvallisia sekä toimivia harrastusvälineitä.

Sähkö- ja elektroniikkalaitteiden vastaanotto

Otamme vastaan toimivia kotitalouksista tulevia sähkölaitteita taulutelevisiosta kahvinkeittimeen. Turvallisuussyistä vain kokonaiset laitteet otetaan vastaan. 

Laitteita vastaanotetaan kierrätysmyymälöiden aukioloaikoina.

Toimistokalusteet ja julkisentilankalusteet sekä tuotantotilojen- ja kauppojenkalusteet

Toimitilakalusteiden tuonti ja suurien tavaraerien noudot sovitaan erikseen (044 743 6105).


no ikono.png

Seuraavia tavaroita ei pääasiassa oteta vastaan

  • Kuluneita ja huonokuntoisia huonekaluja

  • Rikkinäisiä ja likaisia tavaroita

  • Lohjenneita, naarmuuntuneita tai osina olevia lastulevykalusteita

  • Tavarat joita on käytetty muussa kuin alkuperäisessä tarkoituksessa (esim. nojatuoli koiran makuupaikkana, kissan raapimat kankaat sohvassa tai runkopatjan kankaassa, arkkupakastin kompostina jne.).

  • Nykyaikaisia ikkunoita ilman karmeja (vanhat ikkunat joissa ikkunalasi ”loimuaa” käy aina)

  • Nykyaikaisia ovia ilman karmeja (puiset peiliovet käy aina)

  • Rikkinäisiä kuntolaitteita

  • Suksia, joissa on vanhan malliset siteet

  • Pyöräily-, moottoripyörä-, laskettelu- ja ratsastuskypäriä

  • Harrastekypäriä, joissa on styrox- tai hiilikuiturakenne

  • Autoon ja polkupyörään tarkoitettuja lasten turvaistuimia

  • Putoamissuojaimia (kiipeilyvaljaat ja lisävarusteet)

  • Tuoteväärennöksiä, sillä niiden myynti myös käytettyinä on laitonta

  • Lääkkeitä / lääkintävälineitä

  • VHS-kasetteja

  • Biljardipöydät (täysikokoiset)

  • Asbestia sisältävät tuotteet

  • Vaarallinen jäte (ongelmajäte)

  • Paristoja ja akkuja

  • Loisteputkia

  • Kuvaputkitelevisiot

  • Kirjahyllyt lastulevystä (80-luvulta tai vanhemmat)


KAATOPAIKKAPALVELU

Jos tavara ei sovellu kierrätettäväksi

Kaatopaikkapalvelu on kehitetty ratkaisemaan tilanteita missä tavaraa ei voida ottaa vastaan kierrätyskeskukseen esimerkiksi huonon kunnon takia tai tavaralle ei ole enää uusia käyttäjiä.

Tavaraa vastaanotettaessa myymälöissä tai asiakkaan luona on kierrätyskeskuksen henkilökunnalla aina oikeus kieltäytyä vastaanottamasta tavaroita. Tällöin kierrätyskeskus tarjoaa ratkaisuna maksullista kaatopaikkapalvelua jolloin hylätty tavara voidaan ottaa asiakkaalta maksua vastaan.

 

Tavaran kunto ratkaisee

Kaikkien tavaroiden, esimerkiksi huonekalujen, tulee olla sellaisenaan käyttöön sopivia. Tämä tarkoittaa, että kangaspintojen tulee olla ehjiä ja puhtaita, ja rakenteen ehyt. Muita vastaanotto ohjeita voit tarkistaa kierrätysohjeistamme, ohjeista voi keskustella puhelimessa noutoa sovittaessa, ja lisäksi kuljettajat tarkistavat tavaran vielä paikan päällä. Kuljettajilla on oikeus olla vastaanottamatta tavaraa kierrätykseen.

 

Kaatopaikkapalvelun kulut

Kaatopaikkapalvelua käyttämällä kierrätettäväksi soveltumaton tavara käsitellään ja kuljetetaan asianmukaiseen jätteenkäsittelyyn toimestamme.

Vaikka kierrätykseen sopimaton tavara tuodaan kierrätyskeskukseen, tavaran käsittelystä syntyvistä kuluista perimme hinnaston mukaisen maksun.

Aina kun kierrätykseen sopimaton tavara noudetaan asiakkaalta, perimme kaatopaikkapalvelumaksun ja noutomaksun.

 

Kaatopaikkapalvelun hinnasto tuotuna, noutomaksu lisätään

Huom! Noudettuna purkupalvelun hinta on lisättynä kuljetuspalvelun hinnalla, joka on kantakaupungin alueelta 15 € - muualta sopimuksen mukaan.


Tuotteen varaaminen myymälässä

Varausta ei tehdä alle 15 euron tuotteille.
Varausmaksu on 10 euroa.
 
Varausta pidetään viisi työpäivää, sitten tavara palautuu myyntiin.
Varausmaksu hyvitetään tuotteen oston yhteydessä.
Rahaa ei palauteta, jos et osta tuotetta.

Maksetun tavaran säilytys

Maksettua tuotetta säilytetään viisi työpäivää, sitten tavara palautuu myyntiin.
Rahaa ei palauteta, jos et hae ostamaasi tuotetta määräajassa.